5 odotetuinta elokuvaa vuonna 2021 - Finnkino

09.12.2020

5 odotetuinta elokuvaa vuonna 2021

Jaa artikkeli

Luvassa on iso vuosi niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin elokuville, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Vuosi lähenee vihdoin - saanemme sanoa - odotettua loppuaan, ja elokuvavuodesta 2021 on muotoutumassa kenties yksi kaikkien aikojen parhaimmista. Elokuvat, jotka jouduimme tänä vuonna jättämään väliin, ovat löytäneet uuden kotinsa näillä näkymin tulevasta vuodesta ja valkokankaalle palaavatkin odotetut nimet kuten Top Gun ja Agentti 007.

Listasimme 5 odotetuinta elokuvaa vuodelle 2021, joista voimme innostua jo nyt!

007 No Time To Die

Yritysasiakkaiden kestosuosikki, Mr. James Bond, on varmasti kiistatta yksi vuoden odotetuimmista valkokankaalle palaavista hahmoista. Daniel Craigin viimeiseksi jäävää Bond-seikkailua on odotettu kiihkeästi jo lähes vuoden päivät. Elokuvassa Craig palaa legendaarisen agentin rooliin, mutta ei ole enää 007. Bond on jättänyt aktiivipalveluksen ja nauttii rauhallisesta elämästä Jamaikalla. Sitä ei kuitenkaan kauaa kestä, sillä hänen vanha ystävänsä Felix Leiter CIA:sta pyytää apua. Siepatun tutkijan pelastustehtävä osoittautuu odotettua vaikeammaksi ja vie Bondin vaarallisella teknologialla aseistautuneen mysteeririkollisen jäljille. Nopeita autoja, näyttävää toimintaa ja toinen toistaan kekseliäämpiä vempaimia – mitä muuta voisimme edes kaivata?

Bond-elokuvien lisäksi elokuvien tunnuskappaleet ovat lähes yhtä odotettuja tapauksia, ja ovatpa ne voittaneet viime vuosina kaksi parhaan kappaleen Oscar-palkintoakin! No Time to Die –elokuvan tunnusbiisistä vastaa Billie Eilish, ja voit kuunnella sen täällä.

Ohjaus: Cary Joji Fukunaga
Rooleissa: Daniel Craig, Ana de Armas, Rami Malek, Léa Seydoux

007 No Time To Die tulossa keväällä 2021.

Top Gun: Maverick

See you in the sky! Tom Cruise pukeutuu jälleen pilottitakkiin ja aviators-laseihin, kun Maverick ja hävittäjäkoneet vyöryvät valkokankaille kesällä 2021. Elokuva toimii jatko-osana jo vuonna 1986 ensi-iltansa saaneelle ensimmäiselle Top Gunille, ja Maverick on vuosien jälkeenkin yhä yksi laivaston parhaista lentäjistä. Nyt hänellä on koulutettavanaan uusi joukko vastavalmistuneita pilotteja ja edessä vaarallinen tehtävä, jonka suorittamisesta joutuu maksamaan kovan hinnan. Ensimmäisestä elokuvasta tuttu Val Kilmer palaa myös Jäämiehen rooliin, joten nostalgian nälkäisille on luvassa todellista herkkua.

Trailerista päätellen perfektionistina tunnettu Cruise on tuskin antanut tuumaakaan periksi elokuvan toimintakohtausten ja erikoistehosteiden kanssa, ja uskomme niiden näyttävän erityisen upeilta IMAX-salissa.

Ohjaus: Joseph Kosinski
Rooleissa: Tom Cruise, Val Kilmer, Jennifer Connelly, Miles Teller

Top Gun: Maverick tulossa kesällä 2021.

Kätyrit: Grun tarina

He ovat valmiina hurmaamaan! Huippusuosittujen Kätyreiden seikkailut jatkuvat valkokankaalla elokuvassa, jossa pääsemme sukeltamaan itsensä Grun tarinaan. Gru kasvaa 1970-luvun lähiössä leveälahkeisten farkkujen ja discon keskellä, ja palaa halusta liittyä superpahisten muodostamaan Vicious 6 -superryhmään. Gru saa avukseen sekasortoa aiheuttavat uskolliset Kätyrinsä, joiden avulla hän aikoo päästä ryhmän jäseneksi – mutta kuten arvata saattaa, kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan.

Ohjaus: Kyre Balda, Brad Ableson
Äänirooleissa (orig.): Steve Carell, Michelle Yeoh, Jean-Claude Van Damme, Julie Andrews

Kätyrit: Grun tarina tulossa kesällä 2021.

Luokkakokous 3: Sinkkuristeily

Pääosin Hollywoodissa pitkän uransa luonut Renny Harlin (mm. Die Hard 2, Deep Blue Sea) tekee odotetun paluun kotimaan valkokankaille keväällä 2021. Harlinin ohjaamassa Luokkakokous 3: Sinkkuristeily -elokuvassa panokset kovenevat, kaikki pelimerkit isketään pöytään ja painetaan kaasu pohjassa kohti väistämätöntä – kuten odottaa saattaakin.

Tässä eriskummallisessa asetelmassa ystävykset joutuvat pohtimaan syntyjä syviä – kuten pysyykö nelikymppinen mukana muuttuvassa maailmassa, ja mikä tässä risteilyssä nyt voisi muka mennä pieleen? 

Ohjaus: Renny Harlin
Rooleissa: Aku Hirviniemi, Jaajo Linnonmaa, Sami Hedberg

Luokkakokous 3 tulossa keväällä 2021.

Omerta: 6/12

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluvan Ilkka Remeksen menestysromaanista tehdään parhaillaan tiivistä toimintatrilleriä. Vuonna 2021 valkokankaille saapuu Remeksen bestselleriin perustuva samanniminen elokuva Omerta: 6/12.

Toimintatrillerien keskiössä ovat Euroopan parhaista erikoisjoukoista kerätyt sotilaat ja poliisit, joita kutsutaan Omerta-joukoiksi. Elokuvan tarina on panttivankitrilleri, jossa serbialaiset terroristit iskevät Suomeen ja presidentin linnaan itsenäisyyspäivän juhliin. Mikäli Remeksen kirjallisuus on tuttua, voitaneen myös elokuvasta odottaa maailmanluokan trilleriä tyydyttämään vaativammankin jännityksen kaipuun.

Ohjaus: Aku Louhimies
Rooleissa: Jasper Pääkkönen

Omerta: 6/12 tulossa syksyllä 2021.

Muistathan, että Finnkinon yritysleffalipuilla tarjoat yrityksesi tärkeimmille henkilöille elokuvaelämyksen, joka on juuri heidän näköinen. Voit tilata yritysleffalippuja kätevässä sähköisessä muodossa, tai tulostettavana lippupakettina jonka voit helposti jakaa lahjansaajien kanssa. Yritysleffalipuilla säästät sitä enemmän, mitä enemmän ostat! Joululippumme ovat voimassa vuoden, joten valittavana on entistä enemmän uusia ja upeita ensi-iltoja – muun muassa moni tämän listan elokuvista.