Elämyksellisiä ja vaikuttavia mainosratkaisuja tarjoava Finnkino Media täyttää tällä viikolla pyöreitä!
Finnkino Median verkosto kattaa Suomessa Finnkinon omien teattereiden lisäksi Bio Rexin, Kino 123:n, Studio 123 Järvenpään ja Kotkanleffojen teatterit, eli yhteensä 26 kaupunkia ja 33 elokuvateatterikeskusta.
Finnkino Median kymmenvuotistaipaleen kynnyksellä Suomen elokuvateattereissa vieraili heinäkuussa hurjat 908 000 katsojaa ja elokuussa lähes 723 000 katsojaa!
"10 vuotta! Mukava pyöreä luku. Sen verran on kulunut siitä, kun Finnkino otti koko elokuvamainonnan myynnin omien siipiensä alle. Tämän vuosikymmenen aikana elokuvamainontaa on kehitetty Suomessa entistä kokonaisvaltaisemmaksi, eikä pelkästään valkokangasmainonnan osalta, vaan Finnkino Median tarjoaman kautta mainostaja voi tavoittaa kohderyhmät paljon ennen itse elokuvateatterikäyntiä ja vielä käynnin jälkeenkin. Tämä median monipuolisuus ja lähes rajattomat mahdollisuudet erilaisten mainosratkaisujen ideoinnin osalta ovat olleet ja ovat edelleen tämän työn suola.
Meillä on käsissämme se vaikuttavin tapa mainostaa tuotteita tai palveluja, ja vielä siten, että mainonta varmasti nähdään ja katsotaan loppuun. Elokuvateatteri on suunniteltu vangitsemaan katsojan huomio ja herättämään vahvoja tunteita, on kyseessä sitten itse elokuva tai sitä edeltävä mainonta. Tämä 100% huomio sekä vahva tunnereaktio takaavat myös sen, että itse mainonta jättää vahvan muistijäljen katsojaan.
Maailma on ollut viime vuodet sellaisessa myllerryksessä, että sitä ei tarvitse sen enempää avata, mutta menneen kesän Barbenheimer-ilmiö todisti, että leffat ovat edelleen, kuten aina aikaisemminkin, se suosituin tapa viettää vapaa-aikaa kodin ulkopuolella. Kotitaloudet joutuvat tällä hetkellä tinkimään monista asioista, mutta elokuvissa käynti on edelleen edullinen tapa tarjota rentoutumista ja pakoa arjesta, yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Tähän myös Finnkinolla panostetaan kokonaisvaltaisesti elokuvaelämystä kehittämällä. Tästä esimerkkinä hot food -tarjonta sekä Tennispalatsiin avatut uudet LUXE-salit.
Sisältö on timanttista, jonka vertaista ei löydä mistään muualta. Loppuvuodelle on tulossa toinen toistaan suurempia eeppisiä tarinoita, kuten vaikkapa Ridley Scottin Napoleon tai näyttävä ja takuuvarma ”Feel-good” -elokuva Vonkka.
10 vuotta elämyksiä takana ja Finnkino Median matka, se on vasta alkanut!"
"I feel the need — the need for speed!" — Top Gun, 1986
Mika Wickström
Head of sales, Finnkino Oy