LEFFAPELI    

FINNKINON LEFFAPELI ON HUIPPU-UUTUUS!

Elokuvissa mainonta on parhaimmillaan huippukiinnostavaa, kohdennettua ja viihdyttävää. Kuluttajat kokevat mainonnan osaksi elokuvaelämystä ja mainoksia tullaan katsomaan hyvissä ajoin ennen niiden alkamista. Leffapeli-uutuuden myötä mainonta saa uuden interaktiivisen ulottuvuuden, kun katsojat pääsevät osallistumaan sisältöön. Samalla koko Preshow elävöityy ja muuttuu asiakasta kiinnostavaksi ajanvietteeksi.

Yhteistyökumppanille Leffapeli on mahdollisuus mainostaa uudenlaisella interaktiivisella ja osallistavalla tavalla. Leffapelijaksot varataan kumppaneille neljä viikkoa kerrallaan - jolloin Finnkinon teattereissa käy noin 450.000 elokuvissa kävijää!

 

187.000 kirjautunutta käyttäjää! (päivitetty 14.9.2017)

Leffapeli on ollut yksi suomen ladatuimmista applikaatioista alkuvuonna sekä Google Playssa että Appstoressa. Sijoitus on kaikista applikaatioista keikkunut Top 20:n hujakoilla koko vuoden ja parhaimmillaan loma-aikoina, kuten pääsiäisenä ja hiihtolomaviikkoina 8-10 jopa TOP5:ssa. Kaikista peliapplikaatioista Leffapeli on ollut koko alkuvuoden TOP10:ssa.

  • 187.000 Applikaatioon kirjautumista
  • 165.000 Peliä pelattu (3,4- 7,5% konversio vs kävijät)
  • 32.000 palkintoa lunastettu 
  • TOP20 App, ylimmillään sijalla 5
  • Peliapplikaatioiden Top10:ssa koko alkuvuoden

 

Ennennäkemätön konversio

Ensimmäisen kolmen kumppanin pelejä on alkuvuonna 2017 pelattu kiihtyvään tahtiin. Axen huikeasta yli 3% konversiosta on kehitytty jo parhaimmillaan yli 7%:n konversioon. Applikaatiopeiton kasvaessa leffapelin konversion odotetaan kehittyvän jatkossakin positiivisesti.

 

Konversion lisäksi huikeat huomioarvot!

Leffapelien muistaminen ja vaikutus tutkitaan kysymällä vähintään 200:lta elokuvissa kävijältä kokemuksia. Finnkino on tutkinut useita satoja mainoskampanjoita vuosien 2014-2017 aikana ja verrattuna ikimuistoisiin kampanjoihin, Leffapeli on ollut omaa luokkaansa! Kaksi ensimmäistä kampanjaa on muistettu spontaanisti paremmin kuin mitkään muut kampanjat ikinä!

 

 

Ainutlaatuinen monimediatuote

Leffapeli on mediatuote, johon sisältyy pelin lisäksi kaikki Finnkino Median mediaelementit; online- ja somenäkyvyyttä, aulamainontaa, valkokangasnäkyvyyttä ja keräämäämme dataa voi rajoitetusti käyttää elokuvissa kävijöiden re-targetointiin.

 

 

Marraskuun ja joulukuun pelijaksot ovat vapaina!

Marraskuun ja joulukuun pelijaksot ovat vapaina, ja niitä ei kannata missata. Loppuvuosi on elokuvateattereissa vilkas ja täynnä valtavia hittileffoja!  Ota yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä kaikkien aikojen kampanja.

 

Varaustilanne ja hinnat löydät hinnastosta:

HINNASTO 

 Ota yhteyttä niin kerromme lisää:

mediamyynti@finnkino.fi

LATAA APPLIKAATIO JA OSALLISTU PELIIN VALKOKANKAALLA!

LATAA LEFFAPELI JA OSALLISTU PELIIN VALKOKANKAALLA

 

 

Pelejä joita olemme tuottaneet 2017: